keskiviikko 18. lokakuuta 2017

PURE COMPLEXiON -käyttökokeilun yhteenveto

KÄYTTÖKOKEILUN TULOKSET


Sinivaloterapiajakson toteuttivat annettujen ohjeiden mukaan psoriaatikoista 78% ja atoopikoista 91%.



  • Kaikista koekäyttäjistä 85% kokivat saaneensa hyötyä sinivaloterapiasta.
  • Koekäyttäjistä 58% jatkoi tuotteen käyttöä käyttökokeilun jälkeen.
  • Jakson alussa 42% koekäyttäjistä oli ongelmia toimintakyvyssä ihosairauden vuoksi. Lopussa enää 29% oli ihosairauden takia ongelmia toimintakyvyssä.
  • 33% koekäyttäjistä kokivat elämänlaatunsa olevan hyvä jakson alussa. Lopussa lukema oli noussut 38%.

Käyttökokeilussa koekäyttäjät olivat enimmäkseen tyytyväisiä. PURE COMPLEXiON -sinivaloterapia on itsessään koekäyttäjien mielestä hyvä muoto psoriasiksen ja atopian iho-oireiden lieventämiseen sekä poistamiseen. Vuokraustoiminnalla on kysyntää. 

Ajatus siitä, että ihminen saisi toteuttaa valoterapiaa kotonaan juuri siihen aikaan vuorokaudesta kuin itselle käy eikä tarvitse lähteä erikseen sairaalaan tai muuhun vastaavaan ympäristöön saamaan UV-valohoitoa, vahvistui. Lääkkeetön tapa lieventää ja poistaa ihosairauden oireita on positiivista. Tämän taustalla on pelkoa lääkehaitoista ja ärsytys jatkuvasta rasvaamisesta (kortisoni).


Sinivaloterapialla pystytään vaikuttamaan positiivisesti toimintakykyyn ja elämänlaatuun, joita ihosairaus on saattanut laskea. Puolen vuoden jakson aikana näimme, miten suurena osana stressi vaikuttaa psoriasiksen ja atopian oireisiin huonontavasti. Sinivaloterapialla pystyi hillitsemään rajumpaa oireiden puhkeamista. 


29.10. vietetään Maailman psoriasispäivää, jolloin julkaisemme mahtavan jutun liittyen  tietysti PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiaan. Seuraa LED Tailor Innova7ion  -Facebook sivujamme, niin saat ensimmäisten joukossa tietää mikä on kyseessä!


KOEKÄYTTÄJIEN KOMMENTTEJA PURE COMPLEXiON -SINIVALOTERAPIAN KÄYTTÖKOKEILUN JÄLKEEN: 

”Olen todella tyytyväinen. Olen pystynyt palaamaan kokin työhön.”

”Valoterapiajaksosta oli selvästi apua atopian hoidossa.”

”Tuotti mielenkiintoisia tuloksia. Oli antoisa lääkkeetön hoitomuoto.”

”Voin tehdä kotiaskareita melkein normaalisti. Uskallan taas näyttää käsiäni muillekin kuin perheenjäsenille. Voin tehdä lasteni kanssa enemmän asioita, esimerkiksi käydä uimassa.”

”Kutina helpottui, niin oli helpompi nukkua.”



Haluamme vielä kerran kiittää kaikkia koekäyttäjiämme. Kiitos, kun olitte mukana parantamassa maailmaa!  Kiitos lukijoille ja koekäyttöä seuranneille. 

Oman sinivaloterapiavalaisimesi voit hankkia täältä !


Pssst. Jatkossa PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiakokeilua voit seurata Jontte nopsori -blogista, jolla on tällä hetkellä testauksessa PURE COMPLEXiON 72. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti