perjantai 28. huhtikuuta 2017

Psoriaatikkojen toinen kontrollikäynti


Tällä viikolla olemme tavanneet kaikki psoriaatikot. Viime kerrasta on kulunut kolme viikkoa ja nykyään kontrollikäynnit ovatkin kolmen viikon välein. Kaikilla on iho lähtenyt normaalisti reagoimaan. Kuoriutuminen on osalla todella hyvällä mallilla ja toisilla on tällä hetkellä ''sileä'' vaalentumisvaihe, josta se siis todennäisesti kuoriutuu vielä uudestaan. Laitamme tähän kuvia, jotka ovat otettu silloin kolme viikkoa sitten ja kuva tällä viikolla. Mainittakoon vielä uusille lukioille, että käytämme kutinan mittaukseen VAS-kipumittarin tapaista asteikkoa, jossa ykkönen tarkoittaa ettei kutinaa ole yhtään ja kymmenen on sietämätön kutina. Jotkut ovat myös tämän asteikon avulla kuvailleet meille kipua, jos kutinaa ei ole vaan ihottuma-alueet ovat kipeät.


Nainen, 41-vuotias, pisara-, läiskä-, kasvopsoriasis

Ensimmäisen ja toisen kuvan välillä on 2 viikkoa, toisen ja kolmannen 3 viikkoa. Alueet ovat selvästi vaalentuneet. Ensimmäisellä tapaamiskerralla koehenkilö kertoi kivun olevan kutina-asteikon mukaan täysi 10. Nyt kolme viikkoa sitten sekä tällä viikolla kipu on pysynyt ykkösessä. PURE COMPLEXiON -sinivaloterapia toimii hänellä täysin normaalisti. Rinnanaluset ei välttämättä kuoriudu siihen tapaa kun muut alueet. Mutta homma etenee!

Kuva otettu 21.3.2017
Kuva otettu 4.4.2017
Kuva otettu 24.4.2017

Nainen, 36-vuotias, pisara- ja läiskäpsoriasis

Koehenkilö aloitti PURE COMPLEXiON -sinivaloterapian käyttökokemustutkimuksen vasta kolme viikkoa sitten, sillä hän tuli yhdelle peruutuspaikalle. Kuvien välissä on siis kolme viikkoa Hän on sairastanut psoriasista 1-5 vuotta. Psoriasista esiintyy ainoastaan säärissä. Alue on selvästi vaalentunut. Ensimmäisessä kuvassa on ollut kuoriutuminen käynnissä, joka on toisessa kuvassa jo loppunut. Kuoriutuminen tulee varmasti vielä toistumaan. Säärien ihottuma-alueet eivät kutisseet sinivaloterapiajakson alussa, eivätkä kutisseet ensimmäisellä kontrollikäynnilläkään.


Kuva otettu 3.4.2017
Kuva otettu 25.4.2017


Nainen, 63-vuotias, läiskäpsoriasis

Ekassa kuvassa on lähtötilanne. Toisessa kuvassa näkyy miten kuoriutuminen on vasta lähdössä alkuun. Joissain läiskissä se on käynnissä. Kolmannessa kuvassa, joka on otettu tällä viikolla, on kuoriutuminen selvästi lähtenyt käyntiin ja läiskät ovat paksun hilsekerroksen peitossa. Ensimmäisen ja toisen kuvan välillä on 2 viikkoa, toisen ja kolmannen 3 viikkoa. Myös kutina on noussut kolme viikkoa sitten vitosesta seitsemään, joka johtuu tästä hilseilystä ja ihon kuivumisesta.


Kuva otettu 20.3.2017
Kuva otettu 3.4.2017
Kuva otettu 24.4.2017

Mies, 40-vuotias, läiskäpsoriasis

Ensimmäisen ja toisen kuvan välillä on 2 viikkoa, toisen ja kolmannen 3 viikkoa. Ensimmäisten viikkojen aikana iho oli kuoriutunut ja tekee sitä nyt toisen kerran. Tästä näkee hyvn sen mitä olemme aikaisemmin blogissa kirjoittaneet, että ihottuma-alue saattaa kuoriutua useammankin kerran ennen iho-oireiden täyttä lieventymistä. Ensimmäisellä tapaamiskerralla kutina oli asteikon mukaan kolme (3), jonka jälkeen se on pysynyt yhdessä (1) eli kutinaa ei ole sinivaloterapiajakson alkamisen jälkeen esiintynyt enää laisinkaan.

Kuva otettu 22.3.2017
Kuva otettu 5.4.2017
Kuva otettu 26.4.2017

Mukavaa vappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti